Turun Insinöörit TUIKE ry

Turun insinöörit TUIKE ry on Lounais-Suomen Insinöörit LOUSI ry:n yhdistysjäsen. LOUSI puolestaan kuuluu valtakunnalliseen Insinööriliittoon (IL ry). Voit tutustua Tuiken sääntöihin tämän sivun alaosassa olevasta linkistä. Insinööriliitto on AKAVAn jäsenjärjestö.

Organisaatio TUIKE ry:n toiminnan painopiste on jäsenten aktivoinnissa. Insinööriliitto ja AKAVA huolehtivat kaikille insinööreille yhteisistä elinkeinopoliittisista ja laajoista palkkaukseen liittyvistä asioista sekä työsuhteiden kehittämisestä. LOUSI ry on paikallisesti merkittävä toimija insinöörikoulutuksen kehittämisessä ja alueellisessa etujen valvonnassa. TUIKEn rooli korostuu jäsenten aktivoinnissa ja yhteisten toimintojen järjestämisessä.

Näihin päämääriin pyritään kuudella erilaisella toimintasuunnalla:

1. KOULUTUSTAPAHTUMAT, joita ovat esimerkiksi
– Psyykkauskoulutus
– Kokkauskurssi
– Ensiapu tai muu vastaava
– Valokuvauskurssi

2. KULTTUURI JA TIEDE, joita ovat esimerkiksi
– Sinfoniakonsertti
– ”Lajikokeilut” kulttuurin parissa
– Merkittävän insinöörityön palkitseminen

3. JUHLAT, joita ovat esimerkiksi
– vappusima
– iltajuhla
– jouluglögi

4. MATKAT
– messut
– tehdaskäynnit, ekskursiot
– kevät/kesäretki insinööri Petterssonille
– Kylpylämatka Pärnuun

5. OSALLISTUMINEN,  joita ovat esimerkiksi
– kevätkokous
– syyskokous
– hallitustyöskentely
– työryhmät
– LOUSI:n edustajakokoukset
– uusien jäsenten tilaisuudet
– Liikuntalajikokeilut
– Juoksutapahtumaan osallistuminen

6. OPISKELIJAYHTEISTYÖ, joita ovat esimerkiksi
– alumni- ja silta-illat
– mahdollisuus osallistua TUIKEen järjestämiin tapahtumiin

TUIKE Lounais-Suomen Insinöörien suurimpana alajärjestönä tukee ja toteuttaa LOUSI:n toimintaa mahdollisuuksien mukaan. Tapahtumat pyritään järjestämään yhdessä, TIO:n ja muiden LOUSI:n jäsenjärjestöjen kanssa ja ne ovat mahdollisuuksien mukaan avoimia kaikille LOUSI:n jäsenille.

Yhdistyksen säännöt on ladattavissa alla olevasta linkistä.

Rakenne.